tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulukuun kysymys


Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa sanotaan, että suunnitelmassa tulee huomioida paikalliset erityispiirteet.

"Paikallista suunnitelmaa laadittaessa varhaiskasvatuksen järjestäjä päättää ja kuvaa varhaiskasvatussuunnitelmassa,  miten paikalliset erityispiirteet otetaan varhaiskasvatussuunnitelmaa laadittaessa huomioon"

Mitkä ovat teistä sellaisia paikallisia (oman kunnan) ja seudullisia (Pohjois-Karjalan) erityispiirteitä, joita on hyvä huomioida päiväkodin ja perhepäivähoidon toiminnassa?

Vastaamaan pääsette tästä linkistä.

Tuloksia marraskuun TVT-kysymykseen

Osanotto kyselyyn on ollut aktiivista, Kiitos kaikille vastaajille!

Huoltajat ovat olleet sangen yksimielisiä omien laitteiden käytöstä päiväkodissa ja perhepäivähoidossa. Suurin osa on sitä mieltä, että omia laitteita ei ole hyvä käyttää (ainakaan tällä hetkellä) varhaiskasvatuksessa.














Vastauksista voi päätellä, että huoltajilla on herännyt huoli, ettei päiväkodissa ja perhepäivähoidossa tulevaisuudessa tehdä muuta kuin pelataan tableteilla ja älypuhelimilla. Tämä ei missään nimessä ole tarkoitus, vaan TVT-laitteita on tarkoitus käyttää silloin tällöin tukena kasvatus- ja opetustilanteissa. Toiminta suunnitellaan aina lapsiryhmän mukaan ja opetuksessa käytetään pääsääntöisesti päiväkodeille ja perhepäivähoidolle hankittuja laitteita. Omia laitteita voi ottaa mukaan vain erikseen sovittaessa päiväkodin tai perhepäivähoidon kanssa.


maanantai 28. marraskuuta 2016

MARRASKUUN KYSYMYS: TVT-laitteet varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa todetaan että, " Tieto- ja viestintäteknologia on osa monipuolista ja lasta osallistavaa oppimisympäristöä. Varhaiskasvatuksessa käytetään tieto- ja viestintäteknologiaa tarkoituksenmukaisella tavalla. Lasten omia tieto- ja viestintäteknologisia laitteita (älypuhelimia, tabletteja), leluja ja muita välineitä käytetään varhaiskasvatuksen järjestäjän määrittämällä tavalla. Omien laitteiden, lelujen ja välineiden käytöstä sovitaan huoltajien kanssa."

Mikä on teidän kantanne huoltajina, voiko lapsi ottaa mukaan oman älypuhelimen tai tabletin päiväkotiin tai perhepäivähoitoon tiettyinä sovittuina päivinä?

Käykää vastaamassa tästä klikkaamalla, voitte kirjoittaa myös kommentteja liittyen omien älypuhelimien ja tablettien käyttöön.

Vastausaikaa on vuoden loppun asti.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet


Uusi varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ovat kaikkia varhaiskasvatusmuotoja (päiväkoti, perhepäivähoito, muu varhaiskasvatus) ohjaava asiakirja, ts. varhaikasvatussuunnitelman perusteita on noudatettava jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä (hoitopaikassa).

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet

torstai 10. marraskuuta 2016

Ensimmäinen kuukauden kysymys esitetään marraskuun loppuun mennessä, malttakaahan odottaa..

tiistai 25. lokakuuta 2016

Joensuun seudun VASU-prosessi

TÄMÄ TULEE OLEMAAN TIEDOTUSKANAVA HUOLTAJILLE, JOSSA KERROTAAN VASU-PROSESSIN ETENEMISESTÄ.

JOENVASU-BLOGISSA TULLAAN ESITTÄMÄÄN KUUKAUDEN KYSYMYKSIÄ LIITTYEN KÄSITELTÄVIIN TEEMOIHIN.